Torien talviklassikot

22.11.2024 / 12:09

Oranssi toriteltta keskellä pakkasaamuun heräilevää Helsinkiä on kuin lämmin kupla, jonka sisällä on aivan ainutlaatuinen tunnelma. Pahvilautaselta nautittu höyryävä puuroannos tai legendaarinen lihapiirakka ovat hurmaavia elämyksiä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kahvisiskojen riisipuuro

Kahvisiskojen toriteltta on seissyt Hakaniemen torilla kesät talvet jo 50 vuota. Kahvila on tunnettu hyvästä pannukahvista ja herkullisesta riisipuurosta, jota tarjoillaan voisilmän, sokerin ja kanelin kera. Joulun aikaan puuron voi nauttia myös rusina-luumukeiton kanssa.

Pehmeäksi haudutettua riisipuuroa menee jopa 100 litraa päivässä. Erityisesti lauantaiaamuisin monet perheet tulevat torille aamupalalle. Riisipuuro on erityisesti lasten suosikki. Myös useat lähialueen yritykset kutsuvat henkilökuntansa ennen joulua torikahvilaan aamupuurolle, tai tilaavat Kahvisiskoilta puurot suoraan toimistolleen.

Jotkut ottavat jopa omat rakkaat puurokipponsa mukaan torille ja kattavat pöydän pöytäliinalla ja kynttilällä.

Kahvisiskojen torikahvilassa Hakaniemen torilla joulupuuroa on tarjolla aatonaattoon asti, jolloin teltassa lauletaan myös joululauluja.

Eromangan lihikset

Lihapiirakkaan suhtaudutaan Eromangan leipomossa vakavasti ja suurella kunnianhimolla. Resepti on varjeltu salaisuus. Lihapiirakat valmistetaan joka aamu käsin, kotimaisia raaka-aineita suosien.

Lihapiirakan salaisuus on nimenomaa loistavassa taikinassa. Moni asiakas nauttiikin piirakan sellaisenaan, ilman mitään höysteitä.

Legendaarisen herkun historia ulottuu aina vuoteen 1946 asti. Aikojen saatossa sitä ovat pienessä oranssissa toriteltassa nauttineet muun muassa Nelson Mandela ja Margaret Thatcher, joka vaihtoi korkokenkänsä mukavampiin kenkiin torikahvilan tuoleilla istuen.

Mistä nimi Eromanga?
Vuonna 1946 leipuri nimeltään Virjo perusti leipomon Helsingin ydinkeskustaan Kasarmintorin kupeeseen. Leipomolle piti keksiä nimi, ja Leipuri Virjo päätti pyöräyttää karttapalloa ja nimetä leipomonsa sormensa ohjaaman kohdan mukaan. Sormi osui pienelle ja eksoottiselle Tyynenmeren saarelle. Leipomo sai nimekseen Eromanga.