Lux Helsinki valaisee kaupungin 8.-12.1.2025

3.12.2024 / 13:14

Suomen suurin ja kaunein valotaidetapahtuma Lux Helsinki starttaa loppiaisen jälkeen painottuen tuttuun tapaan Helsingin keskusta-alueelle. Teoksia on esillä aina Rautatientorilta Kaivopuiston tähtitornille asti, mukana reitillä ovat myös Vanha kauppahalli ja Torikorttelit.

Lux Helsingin teokset tuovat valoa arkeen ja viikonvaihteeseen 8.–12. tammikuuta klo 17–22. Lux In on avoinna klo 15–22. Aamuvirkkujen iloksi järjestetään myös Lux Aamu 9.–10.1. jolloin osa keskustan teoksista on valaistu klo 7–9.

Samalla suomalaisen valotaiteen historiassa kääntyy uusi sivu, kun Helsingin kaupunki alkaa hankkia valotaidetta pysyvämmäksi osaksi katukuvaa. Lux Helsinki ja Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimiala aloittavat yhteistyön, jossa Helsingin kaupunki hankkii vuosittain 1–2 valotaideteosta sijoitettavaksi kaupunkiin pidemmäksi aikaa kaupunkilaisten iloksi.

 “Tämä vie valotaiteen täysin uudelle tasolle Suomessa ja myös maailmalla”, festivaalin taiteellinen johtaja Juha Rouhikoski iloitsee.

Rouhikoski näkee Helsingin kaupungin päätöksen osoituksena valotaiteen arvostuksen kasvusta. Yhteistyö asettaa valotaiteen samaan kastiin julkisissa tiloissa tyypillisesti nähtävien veistosten, muistomerkkien ja muiden monumenttien kanssa.


Tarinoita toisaalta

Lux Helsingin teema on Tarinoita toisaalta. Rouhikosken mukaan teema ilmenee teoksissa tarinallisuutena. Teokset tuovat viestiä jostain muualta, toisaalta. Se voi olla tulevaisuudesta, menneestä tai vaikka unesta.

 “Teema korostaa mielikuvitusta mutta välittää myös viestejä toisenlaisista todellisuuksista”, Rouhikoski sanoo.

 Rouhikoski rohkaisee yleisöä kokemaan Lux Helsingin teokset itselleen parhaiten sopivalla tavalla. Joillekin se tarkoittaa kaikkien teosten läpikäymistä, toisille viipyilyä muutamien valikoitujen teosten äärellä. Selkeyden vuoksi teokset numeroidaan Luxin karttaan, mutta mitään tiettyä teosreittiä ei ole.

Torilla tavataan

Helsingin toreilla riittää Lux Helsingin aikana nähtävää. Brittiläinen illumaphonium-ryhmä tuo Rautatientorille valaistuista monoliiteista muodostuvan Continuum-teoksen, jossa yleisö voi kuljeksia kuin peililabyrintissa. Senaatintorille puolestaan rakentuu tanskalaisen Vertigo-kollektiivin The Wave -teos, jossa yleisö pääsee kävelemään liki satametrisen valoveistoksen läpi. Kasarmitorilla nähdään slovakialaisen Pavol Trubenin teos Under Pressure, jonka jumppaavat valopäähahmot kommentoivat työstressistä palautumisen jättämistä yksilön harteille.

 Suomen tunnetuin valotaiteilija Kari Kola palauttaa vihreän vehreyden Esplanadin puistoon Just Green -teoksellaan. Pekka Niittyvirran ja Timo Ahon Lines-teos näyttää Kaivopuiston tähtitornista käsin, miten korkealle merenpinta voi nousta vuosien 2100–2300 välillä. Kaivopuistossa nähdään lisäksi Ilkka Paloniemen teos Seisminen pulssi, joka täyttää vuonna 1980 käytöstä poistetun Kaivopuiston ratakuilun laservalolla.

Lux x Vanha kauppahalli, Torikorttelit ja Senaatintori

Tänä vuonna Lux-reitti kulkee läpi Vanhan kauppahallin, jossa nähdään Olivia Pohjolan Beings-teos. Teos juhlistaa pieniä olentoja, organismeja ja olemisen muotoja. Mitä tapahtuu Vanhan kauppahallin pimeydessä? Kuinka laaja on olemisen kirjo, joka on vuosisatojen aikana kehittynyt rakennuksen sopukoissa ja nurkissa? Teos puhuttelee kaikkia, jotka ovat avoimia mielikuvitukselle, ja se sopii kaiken ikäisille.

Torikortteleissa Sofiankatu 2:ssa nähdään puolestaan Kappa kollektiivin Un-Reel Access -teos. Un-Reel Access on lukittu ovi keskellä seinää. Oven reunasta loistaa säteilevä, kutsuva valo. Salaperäisesti oven yksi kulma muovautuu irti seinästä, ja oven takaa paljastuu lisää hehkuvaa valoa. Kuten usein elämässä, toiveidemme ja unelmiemme hehku jää suljettujen ovien taakse. Valon voimalla Un-Reel Access kutsuu meitä päästämään irti arkisen ajattelun kahleista. Teos on portaali, joka kutsuu uteliasta mieltä näkemään maailman uudella tavalla. Kun edessä on saavuttamaton tuleva, Un-Reel Access osoittaa vaihtoehtoisen reitin, jossa esteet häviävät yhteisön voimalla.

Senaatintorilla nähdään 80-metrinen veistos,The Wave, joka kutsuu yleisön matkalle aaltojen maailmaan. Taiteilijakollektiivi Vertigo on luonut teoksen yhteistyössä säveltäjä Lil Lacyn kanssa. Teoksen yhteydessä kuullaan uusi sävellys, jonka esittää Tanskan kuninkaallisen orkesterin muusikot. Teoksen äänet ja valot heijastelevat aaltojen luonnetta ja liikettä.

Koko ohjelmaan sekä kaikkiin Lux Helsingin teoksiin ja taiteilijoihin pääsee tutustumaan Lux Helsingin verkkosivuilla.