Huhuuu! Halliween saapuu jälleen Hakaniemen kauppahalliin

23.9.2026 / 14:34

Syksyn karmivin halliviikonloppu tekee paluun, kun Halliween valtaa Hakaniemen kauppahallin perjantaina 23.10 klo 16–21 ja lauantaina 24.10. 12–18. 

Kahden päivän ajan nautitaan syksyn parhaista mauista, musiikista sekä sopivan kauhistuttavasta ohjelmasta. 

Perjantain afterwork sinetöi työviikon

Perjantaina iltahalli kutsuu viihtymään pidemmän kaavan kautta. Saavu töiden jälkeen herkuttelemaan hallin antimilla, nauttimaan lasillisesta hyvässä seurassa ja virittäytymään viikonlopun tunnelmaan. Illan aikana kauppahallissa nautitaan monipuolisesta ohjelmasta, joka yhdistää musiikin, esitykset ja Halliweenin karmivan tunnelman. DJ:t vastaavat musiikista hallin kahdessa kerroksessa, voit kaivertaa kurpitsan, osallistua tarot-tulkintoihin, ja illan aikan nähdään Studia Pausan tanssiflasmobit. Ulkona koettavana on Race Horse Companyn jännittävä Spinsane kuolemanpyörä sekä illan musiikkikattauksen huipentava Mallan live-keikka. Nähtävää riittää siis koko illan ajan!

Näyttelijänäkin tunnettu Malla on yksi kiinnostavimpia kotimaisen tanssimusiikin artisteja.

Lauantaina ohjelmaa koko perheelle 

Lauantaina Halliween kutsuu koko perheen viettämään syyspäivää kauppahalliin. Päivän aikana on luvassa hauskaa tekemistä koko perheelle, kuten aarteenetsintää, tanssia sekä musiikkia. Hallin tunnelmasta vastaavat DJ:t kahdessa kerroksessa, ja päivän aikana nähdään myös Studio Pausan näyttäviä tanssiflashmobeja. Torialueella tapahtuu lauantainakin. Perheen pienimmät pääsevät nauttimaan Meritta & Sekometelisopan osallistavasta ja vauhdikkaasta lastenkeikasta sekä kaivertamaan suosittuja kurpitsoita. Ohjelmassa myös Race Horse Companyn huima Spinsane kuolemanpyörä sekä live-keikat Michael Bleulta ja Nössö Novalta. 

Nössö Novan suomenkielinen pop-musiikki ammentaa kaukaisista rytmeistä yhdistäen ne arjen samaistuttaviin tuokiokuviin.
Michael Bleu on monessa erivärisessä liemessä uitettu artisti ja tuottaja. 
Meritta & Sekometelisopan osallistavassa koko perheen konsertissa sukelletaan yhteiseen leikkiin livemusiikin säestämänä. 

Kaiverra oma kurpitsasi

Halliweenin yksi odotetuimmista ohjelmanumeroista tekee paluun: kovasti pidetty kurpitsankaiverruspaja järjestetään molempina päivinä hallin terassilla. Kaiverra esiin oma Halloween-hahmo, klassinen irvistys tai jotain aivan muuta. Kurpitsankaiverrus sopii mainiosti niin lapsille kuin aikuisillekin. Mikä olisikaan parempi tapa virittäytyä Halloween-tunnelmaan kuin tekemällä oma kurpitsalyhty kotin vietäväksi?

Arvonnassa luvassa hallin tuotepalkintoja

Kauppahallissa arvotaan kaksi lahjakassia (arvo n. 50 € kpl). Arvonta suoritetaan 28.10. Arvontaan voi osallistua kahdella tavalla:

  1. Postaammalla Instagram-storyyn kuvan Hakaniemen kauppahallin ensimmäisen kerroksen karmivalta kuvausseinältä ja tägäämällä kuvaan @hakaniemen_kauppahalli.
  2. Kuvausseinän lähettyvillä on myös arvontalaatikko. Vastaa yhteen kysymykseen, jätä yhteystietosi ja olet mukana arvonnassa.

Voit osallistua molempiin arvontoihin.

Ohjelma

Perjantai 23.10.

Studio Pausan tanssi-flashmobit (1. krs ja 2. krs)

16–21 Kurpitsankaiverrus-työpaja (Kauppahallin terassi)

17–21 Madame Macabren kummallisuuksien puoti & lasten aarteenetsintä (1. krs)

17–21 DJ Veerti (2. krs) 

17–21 DJ Irma & Helmz (1. krs) 

18–21 Walk-in tarot-tulkinnat, Bruja Luna Paloma (2. krs) 

18–19 Race Horse Company Spinsane / Kuolemanpyörä (Tori)

19–20 Malla (Tori)

Lauantai 24.10.

Studio Pausan tanssi-flashmobit (1. krs ja 2. krs) 

12–18 Kurpitsankaiverrus-työpaja (Kauppahallin terassi)

12–18 Madame Macabren kummallisuuksien puoti & lasten aarteenetsintä (1. krs) 

12–18 DJ Laura Vartio (1. krs)

12–18 DJ lunawil (2. krs)

12–16 Loitsupullo-työpajat 6 x 30 min (2. krs) 

13–13.45 Meritta & Sekometelisoppa (Tori)

14–15 Race Horse Company Spinsane / Kuolemanpyörä (Tori)

15–16 Michael Bleu (Tori)

17–18 Nössö Nova (Tori)

Kauppiaiden sesonkisisällöt

Hakaniemen kauppahallin ja torin kauppiaat tarjoavat inspiraatiota syksyn ruokapöytään ja viikonlopun herkutteluun. Hallilta löytyy kaikkea tuoreista raaka-aineista valmiisiin herkkuihin ja käyttötavaralöytöihin. Samalla kun nautit tapahtuman ohjelmasta, kannattaa kurkistaa myös hallin kahden kerroksen puoteihin. 

Alkuviini | Hakaniemen tori

Torilla sijaitsevasta Alkuviini-kioskista Halliweenin erikoisuudet:

– Punaisten ja oranssien viinien isojen pullojen spesiaali! 

– Juustolautanen 

– Tuorepuristettu veriappelsiinimehu 

– Kuusenkerkkä IPA 

DeliDeli | 1. krs.

Ainekset herkulliseen Halloween pastaan:

Morellin oranssia chilinauhapastaa ja keltaista maissinauhapastaa. Keitä kypsäksi, eri kattiloissa koska eri keittoaika. Sekoita kulhossa kuuman kypsän pastan joukkoon Olives Arnaudin mustaa tapenadea ja hyvää oliiviöljyä. Koristele kivettömillä mustilla timjamioliiveilla, kuuluisilla Olives Arnaudin ryppyoliiveilla. Nauti heti!

Dock Helsinki | 2. krs.

Deluxe Art’in led kynttilät ja kaukosäätimet – 30%

Elokaunokki | 2. krs.

Kelit kylmenee! Elokaunokilla runsas valikoima Suomessa valmistettuja nahkakäsineitä ja rukkasia.

Hallikahvila | 1. krs.

Hakaniemen Hallikahvilasta Halloween-teemaan sopivia leivonnaisia.

pH7 Eclaire leivokset (VL) muumio: suola caramel, kurpitsa: kurpitsa-vanilja ja hautakivi:vadelma-ruusu
pH7 Haamu leivokset (GL,VL) laku-sitruuna ja lakusuukot (GL,VL)
Leipomo Hercculiinan Halloween macaronit

Kaurilan sauna | 2. krs.

Helsingissä käsintehdyt kynttilät halliweeniin, kekriin ja pyhäinpäivään. Mehiläisvahakynttilät esimerkiksi sävyissä Ektoplasma (Omena), Kurpitsa (Oranssi) ja Lepakko (Musta). Oliiviöljypohjaisesta steariinista valmistettu pitsikynttilä luo näyttävän seitin palaessaan.

Lentävä lehmä | 1. krs

Lentävän lehmän mysteerijuusto tekee paluun! Uskallatko maistaa?

Nami Kauppahalli 1. krs.

Kolme Halloween-hahmoa, yksi herkullinen brownie-sisus! Saatavilla loppuviikon, niin kauan kuin herkkuja riittää.

Synkän herkullinen Layers-bakeryn Halloween-croissant saatavilla pe 23.10 & la 24.10.

Myös muita teemaan sopivia herkkuja!

TaavaNainen | 2. krs.

TaavaNainen ei ehdi neuloa kaikkien villasukkia, joten nyt 4 kpl Lysti- tai Mainio- sukkalankoja ja Hakaniemen kauppahallin sukkaohje 18,40 €. Valitsetko perinteiset hallin värit vai suunnitteletko omat?

Unelma & Helsinki | 2. krs.

Huhuuuuuu! Unelma & Helsinki puoti huihuilee yläkerroksesta tekemään hyytäviä löytöjä Halliweenin aikaan! Uskallatkos tullakaan?

Vieno Puustjärvi | 2. krs.

Kirologi Vieno Puustjärvi tarjoaa kädestä lukemisia hintaan 10min 10€ ja 20min 20€.

Tervetuloa viettämään syksyn hauskinta ja karmivinta halliviikonloppua!