Hallin yhdistämät

Market of Creativity tuo Hakaniemen halliin vuoden aikana yhteisöllisiä taidetyöpajoja, installaatioita ja vitriiniteoksia. Taiteilijakaksikolle Anni Peltolalle ja Mirva Keski-Vähälälle kyse on erityisestä projektista myös siksi, että halli on ollut osa molempien elämää jo lapsuudesta lähtien.

Hakaniemen halli on paljon enemmän kuin ostospaikka. Se on helsinkiläinen instituutio ja ylisukupolvinen kohtaamispaikka, jonne tullaan ostosten lisäksi kahville, lounaalle ja tapaamaan tuttuja.

Pian hallissa tehdään myös taidetta yhdessä.

Vuoden mittaan Hakaniemen halliin yhteisöllisiä työpajoja, installaatioita ja vitriiniteoksia tuova Market of Creativity pohjaa ajatukseen yhteisöllisyydestä ja merkityksellisistä kohtaamisista. Siksi juuri kauppahalli tuntui sen tekijöistä luontevalta näyttämöltä.

Konseptin takana ovat taiteilijat Anni Peltola ja Mirva Keski-Vähälä, jotka ystävystyivät kymmenkunta vuotta sitten Mirvan studiolla. Pian he huomasivat jakavansa samanlaisen visuaalisen estetiikan, yhteisen arvomaailman sekä ajatuksen siitä, että luovuus kuuluu kaikille. Yhdessä tekeminen alkoi kursseista ja näyttelyistä. 

Yhteistyö sai uusia kierroksia, kun kaksikko istui vuosi sitten Hakaniemen hallin ravintola Kirsikassa päivittämässä kuulumisia. Jutustelu jalostui sattumien summana Market of Creativity -yhteishankkeeksi ja päättyi innostuneeseen inspiraatiokierrokseen hallin käytävillä. Ensimmäinen projekti valmistui Habitare-messuille.

Sittemmin Market of Creativity on kasvanut elämykselliseksi taidekonseptiksi, joka liikkuu tilainstallaatioiden, yhteisötaiteen ja kohtaamisten rajapinnoilla. Yhteisöllisyys realisoituu muun muassa kaksikon työpajoissa syntyvissä yhteisöveistoksissa, joissa jokainen osallistuja lisää teokseen oman osansa.

– Taide on meille tapa rakentaa tiloja, joissa ihmiset voivat kohdata toisensa ja tulla näkyväksi yhdessä tekemisen kautta. Siinä on jotain todella voimakasta, kun ihmiset tunnistavat oman jälkensä osana kokonaisuutta, Keski-Vähälä sanoo.

Kaksikon yhteistyötä leimaa vahva keskinäinen luottamus ja usko yhteiseen tekemiseen. 

– Yhdessä tulee aina tunne, että mikä tahansa on mahdollista, Peltola sanoo.

Kohtaamisten halli

Hakaniemen halli ei ole kaksikolle vain uusi työympäristö, vaan paikka, joka on kietoutunut molempien elämään tiiviisti.

– Hakaniemen halli on ollut itselleni tärkeä paikka ihan lapsuudesta asti. Ensimmäinen työharjoittelupaikkani oli Marimekon puodissa yläkerrassa. Täältä on aina haettu niin kissan silakat, joululahjat kuin herkuttelujuustotkin – ja ennen kaikkea tavattu ihmisiä, Keski-Vähälä kertoo.

Peltolalle halli tuo mieleen muun muassa rakkaat muistot lapsuuden retkistä Leipäkaareen bebe-leivoksia ostamaan.

Nyt taiteilijakaksikolla on mahdollisuus jättää paikkaan myös oma jälkensä: vuoden mittaan Hakaniemen halliin rakentuu vaihtuvia installaatioita, vitriiniteoksia ja työpajoja.

Surun sienistä toivon tateiksi

Taide on molemmille tapa käsitellä ja jäsentää maailmaa.

Mirvan teoksissa toistuvat sienet, jotka alkoivat ilmestyä saveen hänen isänsä äkillisen kuoleman jälkeen.

– Ensin tuli surun sieniä. Niitä vain alkoi tulla.

Ensimmäisenä syksynä menetyksen jälkeen tutuilla yhteisillä sienipaikoilla ei kasvanut mitään. Kun Keski-Vähälä palasi mökille, sienet olivat nousseet isän liiterin ympäristöön.

– Siinä oli niin vahvaa symboliikkaa, että en osannut nähdä sitä sattumana.

Vähitellen surun sienistä tuli toivon tatteja.

Sienissä Keski-Vähälää puhuttelee niiden tapa elää maan alla näkymättömissä, osana laajaa verkostoa, joka ravitsee koko metsää.

– Siinä on minulle jotain hyvin lohdullista. Ajatus siitä, että yhteys ei katkea, vaikka kaikki muuttuu.

Ajatus näkymättömästä yhteydestä kulkee myös kaksikon yhteisissä teoksissa – siinä, mitä syntyy ihmisten välille pinnan alla.

Kestävyyttä ja keskeneräisyyttä

Ajatus yhteydestä ja orgaanisesta verkostosta ulottuu myös siihen, miten kaksikko ylipäätään näkee taiteen, materiaalit ja ihmisyyden. Heitä kiinnostavat keskeneräisyys, muutos ja ajatus siitä, ettei kaiken tarvitse jäädä maailmaan ikuisesti.

Peltola hyödyntää maalauksissaan runsaasti kierrätysmateriaaleja, ja Keski-Vähälä puntaroi osaltaan tekemänsä keramiikan kierrätettävyyttä.

– Kun keramiikka poltetaan, siitä tulee ikuista. Niin kauan kuin ei, se on zero waste. Jokainen poltto on valinta: jos syntynyttä teosta ei lasita, sen voi aina liettää takaisin kiertoon, Keski-Vähälä linjaa. 

Taiteilijan ajattelua on muovannut tausta japanilaisessa tanssitekniikassa, jossa wabi-sabi – keskeneräisyyden, katoavaisuuden ja epätäydellisyyden estetiikka – on vahvasti läsnä.

– Nykyään lähestyn vähän kaikkea, myös ihmisyyttä, tuon kehyksen kautta.