Hakaniemen peruskorjattu kauppahalli on nyt muuttovalmis – ovet avautuvat ennen vappua 

5.4.2023 / 14:30

Hakaniemen peruskorjattuun kauppahalliin 5.4. tehdyn viranomaiskatselmuksen mukaan kauppiaiden muutto sisään halliin voi alkaa. Halli avautuu asiakkaille 27.4.2023. Pääsiäissesongin Hakaniemen halli palvelee vielä väistötilana toimineessa lasihallissa. 

–  Aloitamme muuton heti pääsiäispyhien jälkeen. Muuttoon on varattu aikaa noin kaksi viikkoa, jolloin halli on kokonaan kiinni. Peruskorjatun hallin ovet avataan asiakkaille 27.4. kertoo Helsingin Kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja Peggy Bauer. 

Peruskorjatun hallin varsinaiset avajaisjuhlallisuudet järjestetään kuitenkin vasta äitienpäiväviikolla 11.-13.5. Näin kauppiaille jää hetki aikaa harjoitella hallin uusia käytäntöjä ja modernia talotekniikkaa. 

Vuonna 1914 valmistuneen hallin sisätilat on kunnostettu peruskorjauksessa lähes alkuperäiseen asuunsa ja talotekniikka on täysin nykyaikaistettu. Maan alle on rakennettu valtava huoltopiha, jota kautta kulkevat mm. tavarantoimitukset ja jätehuolto. Lämmön, veden, ilman, sähkön ja rakennusautomaation ohjauskeskukset ja muu infrastruktuuri on suurimmalta osin sijoitettu talon alle rakennettuun kokonaan uuteen kellarikerrokseen. Kellarikerroksista löytyy myös kylmäsäilytys- ja varastotilaa, sekä kauppiaiden sosiaalitilat pukukoppeineen ja suihkuineen. Kiinteistö on kytketty energiatehokkaaseen kaukokylmäjärjestelmään. 

Hallin asiakkaiden kannalta konkreettinen uudistus on maanalainen kulkuyhteys suoraan metrosta halliin. 

– Toinen ihana uutuus on tämä halliin tulviva valo, kertoo Bauer, ja osoittaa torille päin avautuvia suuria ikkunoita, joiden yhteyteen tulee uloskäynnit terassille. 

Torin suuntaan avautuvia ensimmäisen kerroksen kaari-ikkunoita on suurennettu, ja niiden yhteyteen tulee uudet uloskäynnit terassille. 
Toisen kerroksen puiset myyntipisteet on korjattu käsityönä.

Viisi vuotta kestäneen peruskorjauksen pääurakoitsijana on toiminut kaupungin oma rakentamispalveluliikelaitos Stara. Suojellun rakennuksen muutostöitä on valvonut Helsingin kaupunginmuseo. 

– Rakennustyömaalla on ollut töissä kaikkiaan 460 aliurakoitsijaa, 1 780 työntekijää ja 48 eri kansallisuutta. Hallin pohjavahvistusta varten tarvittiin mm. 3 018 juoksumetriä teräsputkipaaluja, 2 000 jm porapaaluja ja pohjan suihkuinjektointeihin 1624 tonnia sementtiä. Huoltopihaan betonia valettiin 4864 kuutiometriä ja harjaterästä sinne upposi 528 320 kiloa, luettelee kohteen vastaava työnjohtaja, rakennusmestari Riku Koponen Starasta.  

Herkullista sisältöä 

Peruskorjatussa Hakaniemen hallissa on noin 50 myyntipaikkaa. Ykköskerrokseen tulee myyntiin pääasiassa elintarvikkeita, kakkoskerrokseen puolestaan mm. kodin käyttötavaraa: tekstiilejä, käsityötarvikkeita, lahjatavaraa ja asusteita. Tarkoitus on jättää halliin myös muutama ns. kokeilupaikka, joissa yritykset voivat testata konseptejaan ja tehdä uusia tuotelanseerauksiaan. 

Suurin osa hallin vanhoista kauppiaista on palaamassa väistötiloista peruskorjattuun halliin. Odotukset uusien tilojen mahdollisuuksista ovat korkealla. 

– Olemme käyneet jo mittailemassa paikkoja ja odotamme innolla muuttoa takaisin upeasti korjattuun halliin, kertoo juustoliike Lentävän Lehmän Laura Mauno

Yksi hallin uusista toimijoista on ravintoloitsija Ville Relander, joka avaa hallin vanhaan sosiaalitilaan uuden ravintolansa nimeltä Kirsikka. Kirsikka tuo hallin tarjontaan jotain täysin uutta, sillä jatkossa hallin kakkoskerroksessa voi myös nauttia pitkiä illallisia. 

 –  Mahtavaa päästä osaksi legendaarisen kauppahallin tulevaisuutta ja koko halliyhteisöä. Kirsikan menu saa inspiraationsa hallin laadukkaasta, monipuolisesta ja sesonginmukaisesta tarjonnasta ja innolla odotankin yhteistyötä kauppiaiden kanssa, kertoo ravintoloitsija Relander. 

Hakaniemen kauppahalli palvelee vielä pääsiäisen lasihallissa seuraavin aukioloajoin:  
3.-6.4.ma-to 8-18 
7.4. pe suljettu 
8.4. la 8-18 
9.4. su suljettu 
10.4. ma suljettu 
(11.-26.4. muutto, jolloin halli on suljettu)